Risto Räppääjä ja Pullistelija on koko perheen suosikkielokuva
Kuopiolainen Silmu Ståhlberg on valloittanut valkokankaat Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan pääroolissa. Näytteleminen on nuorelle miehelle rutiinia, sillä Riston rooli on hänelle jo toinen elokuvaosa lyhyen ajan kuluessa.
Teksti Maija Kajanto | Kuvat Solar Films/Veera Aaltonen ja Jouko Piipponen I Huhtikuu 2019
Kun juttelee Risto Räppääjää tuoreessa elokuvassa esittävän Silmu Ståhlbergin kanssa, tuntuu että juttukaverina on jo kokenut taitelija.
- Risto oli toinen leffaroolini. Näyttelin aiemmin nuorta Juice Leskistä viime vuonna teattereihin tulleessa Juice-elokuvassa. Juicessa näyttelemistyyli oli rauhallisempaa, mutta kun Risto on lastenelokuva niin siinä piti näytellä isommin ja oli enemmän menoa, kertoo Silmu.
Elokuvaroolit eivät ole Silmulle ainoita kokemuksia näyttelemisestä. Nuori mies on hankkinut kannuksia jo aiemmin teatterin lavalla.
- Olen näytellyt Kuopion kaupunginteatterissa. Esiinnyin Annie Mestariampuja -näytelmässä ja esitin Annien veljeä Jakea.
Viime kesä kului Silmulta kuitenkin tiiviisti kameran edessä, kun meneillään olivat sekä Juice- että Risto Räppääjä -elokuvan kuvaukset.
- Riston kuvauksissa oli tosi kivaa, vaikka niihin menikin melkein koko kesä. En joutunut olemaan poissa koulusta kuvausten takia, mutta harjoitusten aikana tuli pari poissaoloa, paljastaa Silmu.
Odottelen kyllä uusia rooleja. Ulkomaillekin voisi ihan hyvin lähteä.Silmu Ståhlberg
- Lapset tosiaan viihtyivät kuvauksissa. Niissä oli selvästi hyvä tunnelma ja leikkimieli mukana, joten homma ei käynyt lapsille liian raskaaksi, kommentoi keskustelua seuraava Silmun isä Heikki Ståhlberg.
Isä kertoo, että vanhemmatkin pääsivät välillä mukaan seuraamaan Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan kuvauksia. Perheelle järjestettiin väliaikainen majoitus Helsingin Töölöstä.
- Silmu haettiin aina aamulla kuvauksiin, ja mekin olimme tosiaan pari kertaa mukana katsomassa. Kaikki vaikutti todella ammattimaisesti hoidetulta.
Volkswagenilla ympäri Suomea
Volkswagen Hyötyautot on yksi Risto Räppääjä ja Pullistelija –elokuvan pääyhteistyökumppaneista. Volkswagenin pakettiautot auttoivat elokuvan tuotannossa kuljettamalla kuvauskalustoa ja muuta tarvittavaa. Itse elokuvassa Pöntisen perheen autona toimi matkailuvaunua vetävä Volkswagen Caddy Maxi.
Myös Ståhlbergit saivat nauttia Volkswagenin kyydistä elokuvaa tehtäessä. Ennen ensi-iltaa Silmu reissasi ohjaajan, tuottajan ja kahden muun lapsinäyttelijän kanssa Volkswagen Caddylla ympäri Suomea kertomassa uudesta elokuvasta. Alla oli tietysti teemaan sopivasti Caddy Maxi Risto Räppääjä -erikoisversio, johon mahtuu jopa seitsemän henkeä tavaroineen.
Caddy oli kuvassa mukana myös, kun Ståhlbergin perhe matkasi Kuopiosta Helsinkiin elokuvan kutsuvierasnäytökseen. Satojen kilometrien mittainen reissu sujui tilavalla autolla ongelmitta, sanoo Heikki Ståhlberg.
- Auto oli kiva ajaa sekä kaupungissa että maantiellä. Istumakorkeuden ansiosta näkyvyys ulos on erinomainen, ja ajoasentokin tuntui hyvältä. Selkä ei rasittunut, eivätkä muutkaan paikat puutuneet. Moottorissa riitti mainiosti puhtia.
Heikin mukaan perheessä on ollut jo kolme Volkswagen-konsernin autoa, ja seuraavaakin ajopeliä mietittäessä Volkswagen on mukana listalla.
- Näissä Volkswagen-konsernin tuotteissa on hinta-laatu-suhde kohdallaan, eikä laatuakaan voi moittia. Meidän autoissamme ei koskaan ole ollut mitään ongelmia, joiden vuoksi olisimme joutuneet olemaan yhteydessä myyjään.
Ongelmia tai esteitä ei ole myöskään Silmun näyttelijänuran jatkolle. Itsensä ilmaiseminen monilla tavoilla on perheessä ihan normaalia, Silmun siskokin on ollut näyttelijänä teatterissa. Eivätkä Silmun taiteelliset taipumukset rajoitu pelkästään näyttelemiseen; nuori mies on myös musikaalinen.
- Soitan trumpettia. Olen koulussa musiikkiluokalla, ja siellä piti valita jokin soitin. Valitsin sitten trumpetin. Olen aika hyvä soittaja, ja kun osaa lukea nuotteja, niin laulujen opetteleminenkin on helpompaa. Siitä oli hyötyä elokuvarooleihin harjoitellessa, pohtii Silmu.
Avoin uusille rooleille
Entä jos eteen tulee tarjous tosi isosta roolista, vaikkapa peräti ulkomailla? Se sopii sekä Silmulle että vanhemmille.
- Odottelen kyllä uusia rooleja. Ulkomaillekin voisi ihan hyvin lähteä, tuumaa sankari itse.
- Katsotaan nyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kyllähän Silmu saa ajatella näyttelemistä vakavissaankin, jos se kiinnostaa. Ja näyttää kyllä kiinnostavan. Silmu ei kameraa aristele, myhäilee isä.