Viimeinen Volkswagen Beetle hyvään kotiin
Suomen viimeisen Volkswagen Beetlen osti kokenut automies. Reino Tuikka aloitti Volkswagen-autoilunsa 70-luvulla oranssilla Kuplalla. Se toimi hänen ykkösratsunaan 14 vuoden ajan, kunnes vuorossa olivat seuraavat Volkswagenit.
Teksti ja kuvat Antti J. Leinonen I Tammikuu 2019
Toholampilaisella maatilalla Keski-Pohjanmaalla on herätty aamulla jännittävään päivään. Tiedossa on matka naapurimaakuntaan. 55 kilometrin päässä, Ylivieskan Savarin teollisuusalueella, Autotalo Antti-Roikon liiketiloissa odottaa uutta omistajaansa uudenkarhea Volkswagen Beetle. Valkoisena kiiltelevä uudelleensyntynyt Kupla pääsee toholampilaisen Reino Tuikan autotalliin.
-Minulla on tosi hyvä autotalli. Se on talvella lämmin ja kesällä kylmä, sanoo Tuikka naama peruslukemilla.
– Tämän auton omistajaksi tuli eläkeläinen, joka ei tee yhtään mitään. Apteekkiin pitää päästä, sille välille tämä tulee ajoon. Aluksi on vaikea hahmottaa, kuinka innoissaan Tuikka autostaan on.
– Ei siinä mitään erikoista ole, se on vain kulkuneuvo, hän toteaa rauhallisesti.
Pokka pitää, mutta pientä pilkettä voi kuulla äänensävyssä. Ei ole sattumaa, että hän valitsi Beetlen.
Tuikka ajoi ajokortin vuonna 1958 ja aloitti asepalveluksen muutaman vuoden myöhemmin.
– Siellä oli Kupla ja sillä minä everstiluutnanttia kuljetin. Meillä ei itsellä ollut silloin vielä henkilöautoa.
Ei näitä ole tarvinnut paljon korjailla. Paitsi sitä Kuplaa, jonka lattia ruostui puhki.Reino Tuikka
Autoilijaidentiteetti löytyi Kuplasta
Kun oman auton laittaminen tuli ajankohtaiseksi, hän kokeili ensin, löytyisikö oma autoilijaidentiteetti Ford Taunuksen tai Opel Olympian ratista. Vuonna 1972 hän lopulta näki valon, ja toholampilaisen maatilan pihaan lipui Volkswagen Kupla.
- Vanhin veljeni oli mukana valitsemassa. Hän sanoi, että kun on noin pieni ja mitätön auto, täytyy sen olla oranssi, Tuikka naurahtaa.
Oranssi kupla palveli Tuikan ykkösratsuna 14 vuotta.
- Otin siitä vänkärin penkin pois ja kuljetin sillä kivennäisaineita eli suolaa. Lopulta pohja ruostui puhki, Tuikka muistelee. Auton ratissa hän on viihtynyt vain välttämättömimmän, joka vastaa kilometreissä noin kymmentätuhatta vuodessa.
- Ei tule käytyä kauempana. Olen eläissäni vain pari kertaa käynyt lomalla. Loppuajasta olisi tietenkin jo päässyt, kun tuli niitä lomittajia, mutta en minä niitä käyttänyt, Tuikka toteaa.
Tuikka asuu yksin maatilallaan. Hän jäi leskeksi 15 vuotta sitten, kun hänen vaimonsa kuoli syöpään. Eläkepäivien alkaessa vetovastuun maatilasta otti hänen veljenpoikansa.
- Ei se tuvassa käy, enkä minä navetassa, mutta ei me huonoissakaan väleissä olla, hän naurahtaa.
Kun Tuikan Kupla saavutti aikoinaan tiensä pään, tulivat tilalle Jetat. Luotto Volkswageneihin on säilynyt näihin päiviin saakka.
- Sehän on kansanauto, niinhän siellä Saksassa sanotaan, Tuikka toteaa.
- Ei näitä ole tarvinnut paljon korjailla. Paitsi sitä Kuplaa, jonka lattia ruostui puhki. Mutta se oli oma vika. Onneksi mitään kolareita ei ole sattunut, siinä mielessä aika hyvin on kyllä mennyt, Tuikka kertoo.
Autot ovat kehittyneet Tuikan elämän aikana melkoisesti.
-Turvavyöt tulivat vuoden 1969 jälkeen. Se oli iso asia, Tuikka muistelee.
Ei turhiin ajoihin
Yli 20 vuotta Autotalo Antti-Roikossa työskennellyt myyntipäällikkö Ilkka Alasuutari esittelee Tuikalle Beetlen kojetaulun monia toimintoja.
Beetlejä Antti-Roikossa on myyty kaikkiaan kymmenisen kappaletta. Viimeisen Beetlen tie Tuikan hoiteisiin kulki kuitenkin hänen poikansa kautta.
- Poikani on täällä töissä ja hän sanoi, että nyt kannattaisi laittaa tämä. Katselin, että tuohan sopisi minulle. Autona minä tämän vain ostin, en sillä, että malli olisi erikoinen, Tuikka kertoo.
Tuikalla on henkilökohtaisessa mittarissaan “paria vuotta vaille kahdeksankymmentä” ja hän uskoo, että Beetle tulee olemaan hänen viimeinen autonsa.
- Kyllä niitä pian kymmenen tulee, mitä minulla on autoja ollut. Lapsille olen myös ollut osarahoittamassa autoja, jotta ovat töihinsä päässeet.
Tuikka tutkii Beetleä, ja aika ajoin hänen kasvoilleen nousee pieni virne. Kysymykseen ajo-ominaisuuksista tulee taas tuikkamainen vastaus. - En ole vielä koeajanut. Ajan suoraan kotiin, kun tästä lähden. Ajan vain sen mitä tarvitsee.
Kuplasta Beetleen
Volkswagen Kuplan sarjatuotanto alkoi 27. joulukuuta 1945 ja ensimmäinen auto oli Typ 1 Käfer. Suomeen ensimmäinen Kupla saapui vuonna 1950. Sodan jälkeisellä aikakaudella Volkswagen Kupla vaikutti koko autoteollisuuteen. Tätä rakastettua pikkuautoa valmistettiin kaiken kaikkiaan 21,5 miljoonaa kappaletta ja ainutlaatuisen muotoilunsa ansiosta Kuplasta tuli auton symboli. Kuplan tuotanto päättyi Meksikossa vuonna 2003. Uuden vuosisadan New Beetlen julkistusta juhlittiin keväällä 2011 yhtä aikaa kolmessa maanosassa, Shanghain autonäyttelyssä Kiinassa, New Yorkissa USA:ssa ja auton synnyinseuduilla Berliinissä. Viimeisen Volkswagen Beetle -mallisarjan esittely tapahtui vuonna 2016 Travemündessä Beetle Sunshine Tourilla. Volkswagen Beetlen valmistus päättyyi 2018.