Sama merkki arjessa ja vapaalla
Mikkeliläinen Volkswagen-harrastaja Seppo Piisola hankki uuden Volkswagen T-Crossin näkemättä ja koeajamatta heti ensimmäisten joukossa. Uutuuden lisäksi Piisolan autotallista löytyy kaksi hieman erikoisempaa Volkswagenia.
Teksti ja kuvat: Marko Mäkinen | Kesäkuu 2019
Aiemmin Volkswagen Beetlellä kurvaillut mikkeliläinen Seppo Piisola päätyi uuteen T-Crossiin tunnesyiden ohella järkisyistä.
– Asumme sairaseläkkeellä olevan vaimoni kanssa kaksin, emme tarvitse enää esimerkiksi Tiguanin kokoista autoa tai edes T-Rocin tarjoamaan isoa takaistuinta. Työkaverini oli viime syksynä kiinnostunut T-Crossista, joten ryhdyin itsekin surffailemaan netissä ja hakemaan kuvia sekä tietoa autosta.
– Auto-ostokseni menevät yleensä niin, että kun menen huollattamaan autoani ja siihen jää se tunti pari odotusaikaa, samalla tulee tehtyä autokaupat seuraavasta autosta. Joku asia minulle T-Crossissa kolahti, Seppo hymyilee.
Seppo laittoi tammikuussa auton tilaukseen ja sai uuden DSG-automaattivaihteistolla varustetun T-Cross 1,0 TSI:n toukokuussa Mikkeliin. Vaikka autoharrastajalle oleellisin asia autossa on sen ajaminen, Seppo ottaa autotekniikan viimeisimmät kuljettajaa avustavat järjestelmät tyytyväisyydellä vastaan.
– Olihan se aluksi outoa, että joku järjestelmä haluaa puuttua kaistalla pysymiseeni. Mutta jos ajatus joskus harhailee, onhan se kaikkiaan hyvä asia, että joku siitä muistuttaa. Myös mukautuva vakionopeudensäädin on yksi suosikkivarusteistani.
- T-Crossilla liikumme mukavasti ja turvallisesti paikasta toiseen, mutta kun lähden niin sanotusti isoilla kirjaimilla ajamaan, silloin otan tallistani yhden harrasteautoistani, Seppo muistuttaa autotallinsa ovea avatessaan.
Museo-Kuplasta kaikki alkoi
Autotallissa Seppo esittelee ensimmäiseksi vuosimallin 1959 Kupla-Volkkarin. Päälle päin Kupla näyttää aivan tavalliselta museorekisterissä olevalta autolta, mutta sen uumeniin on asennettu alkuperäisestä poikkeavaa tekniikkaa.
– Päätin rakentaa kerran elämässäni sellaisen auton, jossa mikään ei jää puolitiehen. Löysin huonossa kunnossa olleen Kuplan Parkanosta, ostin sen itselleni ja aloitin työt. Ystäväni Kangasniemeltä rakensi moottorin, kasvatimme siitä mahdollisimman suuren muun muassa iskun pituutta lisäämällä. Moottorissa on nyt tehoa 160 hv, autossa on levyjarrut ympäriinsä ja hammastanko-ohjaus. Tämä Kupla on älyttömän hyvä ajaa, Seppo hymyilee.
Samaan hengenvetoon Seppo muistuttaa, että hän ei ole autonrakentaja, joka haluaisi ajaa kovaa.
– Haluan vain suunnitella ja rakentaa, hän täsmentää.
Seppo kertoo, että keskittyminen vain Volkswageniin on helpottanut autoharrastusta.
– Isälläni oli Kupla jo vuonna 1963. Asuimme silloin Kajaanissa. Meillä oli kotona kaikkiaan kahdeksan erilaista Volkswagenia, ja siitä se innostus alkoi. Aloitin harrastukseni 80-luvun puolivälissä vuosimallin 1952 Kuplasta, jonka entisöin täysin ja rakensin sen museokilpiin.
Museo-Kupla vietti Sepon tallissa aikaa yli 30 vuotta, kunnes autosta tehtiin ostotarjous ja sen osoite vaihtui Mäntsälään.
Meillä oli kotona kaikkiaan kahdeksan erilaista Volkswagenia, ja siitä se innostus alkoi.Seppo Piisola
Yhteistyössä viranomaisten kanssa
Seppo ja hänen vaimonsa Tarja haaveilivat moottoripyörästä, mutta vaimon invalidisoituminen muutti suunnitelmat. Museo-Kuplan myytyään Seppo löysi Taipalsaarelta koriltaan huonokuntoisen mutta tekniikaltaan yhä melko hyväkuntoisen Volkswagen 1303:n, josta hän päätti rakentaa mahdollisimman lähelle moottoripyöräilyn tunnelmaa luovan menopelin.
– Keskitunnelia lukuun ottamatta muut Kuplan pellit olivat lahonneet korista pois. En halunnut ostaa valmista avoautoa vaan päätin tehdä itse sellaisen.
Ja lopputulos on komea sekä erikoinen, vastaavaa ei joka päivä tule vastaan.
– Suunnittelin putkikehikkoisen autoni yhteistyössä Trafin insinöörin sekä paikallisen katsastusmiehen kanssa. Se täyttää kaikki lain kirjaimet. Ja vaikka putkirunkoinen Kupla näyttää varsin erikoiselta, siinä on yhä rekisteröintiin vaadittava yli 50 prosentin määrä alkuperäisiä osia.
- Satsasin etenkin Kuplan ulkonäköön. Se on omaa designia, mutta auton tekniikassa ei ole mitään ihmeellistä. Usein sanotaan, että ”Suomessa ei saa tehdä mitään hauskaa”, mutta tämä nyt oli ainakin poikkeus, Seppo hymyilee.
Itseoppinut rakentaja
Volkswagenien rakentelu on pakolaiskeskuksessa ohjaajana työskentelevälle Sepolle hyvää työn vastapainoa.
– En ole päivääkään tehnyt autoihin liittyvää työtä. Sen verran rakentelusta oli aiempaa kokemusta, että pikkupoikana rakentelin kaikki moponi itse. Kavereilta aina kysyin, miten tämä korjataan. Olen myös oppinut paljon kantapään kautta.
Piisolat asuivat toistakymmentä vuotta Afrikassa, jossa vietetty aika opetti ylläpitämään autot ajokuntoisina.
– Kun ajoit viikoksi autolla erämaahan ja halusit tulla vielä samalla autolla ihmisten ilmoille takaisin, oli pakko osata korjata. Myös kaveripiirissäni harrastetaan autojen rakentelua. Ei se ensimmäinen rakentamani auto häävi ollut, mutta koko ajan oppii lisää.
Volkswagen on hyvä merkki harrastaa.Seppo Piisola
- Melkein jokaisesta suomalaisesta kaupungista löytyy Volkswagen-harrastajia ja -osaajia, jotka auttavat. Verkosto on tärkeä, myös merkkikerhot ja internet ovat hyviä tietolähteitä. Jos on kielitaitoa, ympäri maailmaa löytyy englanninkielisiä nettisivustoja ja keskustelupalstoja, joilta saa nopeasti neuvoja ja apua.